Tulin uskoon jo nuorena Tyresön Pyhäkoulussa kun kuuntelin Pyhäkoulun vetäjää hänen kertoessaan Jeesuksesta. Se, mikä sai minut tekemään ratkaisuni, oli voimakas tunne, että haluan seurata sitä Jeesusta josta tuo “täti” puhuu.

Synnintuntoa en silloin kokenut mutta lähdettyäni Pyhäkoulusta kotiin, minulla oli hyvä ja rauhallinen olo. Tuumasinkin silloin, että tämä on jotain uutta, mitä minulle tapahtui. Tuntui, että leijailen kävelessäni kotiin, niin kevyt olo oli. Rumat sanat jäivät lopullisesti pois koska se tuntui entistä pahemmalta jo ajatella joitain asioita joita aikaisemmin oli mielessä
ollut, Tarja kertoo.

 

No, miten sitten eksyit pyhäkouluun?

Kun menin ensimmäiselle luokalle, tapasin siellä uskovista perheistä tulleita lapsia, jotka sitten kertoivat minulle Pyhäkoulusta ja pyysivät mukaan kuuntelemaan.

 

Sitten elämä kulki kulkuaan ja tuli “mutkia” matkaan. Siinä 14-vuotiaana ajattelin etten enään halua olla uskossa. En kuitenkaan usko, että se oli niin sydämestä ajateltu mutta kun kaverit ei ollut uskossa, enkä halunnut erottautua kuitenkaan porukasta. Aina kuitenkin uskon asiat ovat olleet lähellä vaikka maailman polkuja hetken aikaa kuljinkin. Kaiken aikaa kuitenkin tunsin sydämessäni, etten ole oikealla tiellä. Tunsin itseni yksinkertaisesti vieraaksi. Toisaalta taas halusin esittää “kovista” ajatellen, etten vielä tarvitse Jeesusta kunnes Jumala otti kiinni kovemmalla kädellä.

 

Olin ystävieni kanssa autolla liikenteessä ja mm. yksi kyydissäolijoista oli juuri luopunut uskostaan. En nyt muista minne olimme menossa mutta kolari me ajettiin. Ensimmäisenä tapahtumahetkellä muistan kuinka huusin Jeesusta avuksi. Onneksi ei käynyt kuitenkaan niin, että joku olisi kuollut vaikka sekin kummitteli pitkään mielessäni, mitä olisi voinut tapahtua. Itse selvisin pienillä naarmuilla ja säikähdyksellä mutta kovin pala oli se kun toiselta meni käsi poikki ja toinen loukkaantui niin vakavasti, että joutui olemaan sairaalassa 3 kk:tta.

Se oli rajuin tilanne ja samalla vaikein. Kuitenkin tämän jälkeen päätin, että nyt riittää, tästä ei tule mitään ja kotiin päästyäni rukoilin Herraa ja pyysin päästä takaisin Hänen yhteyteensä. Mitään erikoista ei sinänsä tapahtunut mutta rupesin jälleen käymään hengellisissä
tilaisuuksissa. Täytyy sanoa, ettei ole ollut helppoa tulla takaisin kun kerran on kääntänyt selkänsä. Luulen, että itselleen anteeksiantaminen on se mikä tekee asiasta niin vaikean.

Vielä en ole päässyt siihen vapauteen ja puhtauteen jossa ennen luopumista olin, voisin sanoa etten ole se sama Tarja joka olin.

 

Tänään kuitenkin voin sanoa, että olen uskossa. Jeesus on minun Herrani ja Vapahtajani. Ainoastaan mitä janoan ja haluan, on päästä tuntemaan Jeesus vielä paremmin ja kokea Jumalan läheisyyttä vieläkin syvällisemmin. Seurakunnan toiminnassa olen aktiivisesti
mukana.