Sallasta kotoisin oleva Pirjo Karlsson muutti Ruotsiin Eskilstunaan suuren muuttoaallon aikaan vuonna -69. Välillä hän asui joitakin vuosia Boråsissa.

 

Uskoon Pirjo tuli helmikuussa 2001. Eräänä päivänä hän tuli helluntaikirkkoon ystävänsä pyytämänä. Kuunnellessaan hän koki kuinka puhuja puhui ikäänkuin suoraan hänelle.

Pirjo koki itsensä syntiseksi ja ymmärsi tarvitsevansa Jeesusta. Jumala kutsui häntä henkilökohtaisesti. Tilaisuuden lopussa pyydettiin eteen ihmisiä, jotka haluavat kohdata Jeesuksen. Aluksi Pirjo esteli mielessään, mutta huomasi pian kävelevänsä eteen missä hän sitten teki ratkaisunsa ja päätti lähteä seuraamaan Jeesusta. Sitä päätöstä en ole katunut, Pirjo sanoo.

 

Elämässään Pirjo on joutunut käymään monia vaikeuksia läpi uskoontulon jälkeenkin. Hän sai heti uskoontultuaan hyviä ystäviä, joiden seurassa hän sai kasvaa ja vahvistua keskustelujen ja yhteisten rukousten kautta. Vaikeuksissa on turva – saa rukoilla Jumalaa yksin ja yhdessä toisten kanssa. Suunta avulle on selvä, hän kääntää katseensa ylöspäin, mistä apu tulee. Pirjo on saanut kokea lepoa ja rauhaa eri elämäntilanteiden keskellä, Jumala johdattaa loppuun asti.

 

Seurakunta merkitsee Pirjolle paljon. Hän on hyvin tuttu näky seurakunnan keskellä. Seurakunta on hengellinen koti, siellä on paljon ystäviä, hän kokee saavansa paljon seurakunnasta. Jumalan sana on sitä ravintoa, jota arjessa tarvitaan.

 

Pirjo on aktiivinen palvelemaan monissa tehtävissä. Hänen halunsa on kertoa Jeesuksen rakkaudesta toisillekkin. Hengellinen musiikki on antanut hänelle itselleen paljon. Hän palvelee seurakunnan kirjamyynnissä ja mielellään suosittelee hyviä hengellisiä äänitteitä kuin myös kirjoja itselle luettavaksi ja ystäville annettaviksi.

Tulevaisuuteen Pirjo katsoo luottavaisin mielin kaiken keskellä. Välillä epäilys hiipii mieleen monien koetusten keskellä, mutta Jumala on luvannut pitää huolen ja siihen Pirjo turvautuu. Pelko, joka ennen uskoontuloa sydämessä oli, on poissa ja tilalle on tullut Jumalan antama syvä rauha.

 

Pirjo muutti takaisin Boråsiin syksyllä 2007.