Nuorena tuli kokeiltua alkoholia, huumeita ja lääkkeitä…mitä vaan, mikä sekoittaa pään. Myöhemmin sitten Siperiassa ryöstettynä ja vielä vaimon kuolema. Kysyin, onko Jumala ihan oikeasti olemassa sittenkään?

 

Sain ottaa Jeesuksen vastaan 7.10.1989 Vaasan Lääninvankilassa. Itse kutsun tuota valtion lomahotelliksi jonne jouduin tekemisieni seurauksena. Huono puoli tuossa hotellissa oli se, että sieltä ei lähdetty ulos niinkuin itse halusi. Tarkkaa aikaa en muista milloin jäin kiinni mutta sen muistan tarkalleen milloin Jeesus muutti elämäni.

Eräänä iltapäivänä makoilin sellissäni ja katselin pienestä ikkunasta ulos taivaalle. Ikkuna oli kuitenkin niin korkealla ettei siitä nähnyt ulos normaalisti mutta jakkaraa apuna käyttäen siitä oli hyvät merinäköalat. Sängyltä näkyi hieman taivasta ja valkoiseksi maalatut kalterit. Siinä sitä sitten paukuissa katselin taivaalle ajatuksissani vain, mitä teen kun vapaudun. Kuitenkin minua vaivasi kaikki “suunitelmani” koska tiesin joutuvani takaisin jos vielä en ota opikseni.

Aineita oli kuitenkin saatava koska siitä tuli niin leppoisa ja hyvä olo. Samalla siinä suunnitellessa tuli mieleeni pari kaveria, jotka olivat uskossa. He istuivat kumpikin pitkää tuomiota, mutta merkillepantavaa oli se, etteivät he hermostuneet mistään eivätkä sen koommin kiroilleetkaan. Tunsin itseni vaivautuneeksi aina heidän seurassaan, varsinkin paukuissa. Toinen puoli veti minua heidän luokseen samanaikaisesti kun toinen puoli veti selliin josta aineita sai. Kysyinkin siinä sitten itsekseni, että Jumala, jos olet olemassa niin ilmesty minulle ja muuta elämäni.

 

Meni noin pari päivää kun kaksi vankilalähettiä ilmestyi selliini. He kyselivät kuulumisia ja kertoivat kuinka Jeesus oli muuttanut heidän elämänsä josta he nyt haluavat kertoa muillekin. Siinä he sitten selittivät minulle taivastietä ja esittivät lopuksi kysymyksen: “Haluaisitko ottaa Jeesuksen vastaan Pelastajanasi ja Vapahtajanasi?” Vastasin siihen, että: “Haluan” samalla miettien ettei minulla ole mitään menetettävääkään.

Vankilalähetit rukoilivat puolestani, julistivat syntini anteeksiannetuiksi ja siunasivat minut taivastielle. Lopuksi he kysyivät, että kenenkäs lapsi nyt sitten olen? Ensin ajattelin, että mitä ne nyt minun faijaani tähän sotkee kunnes ymmärsin vastata, että Jeesuksen lapsi olen.

 

Siinä vaiheessa tunsin kuinka raskas taakka otettiin pois, olo oli kevyt ja iloinen. Tuntui kuin olisin todellakin saanut anteeksi. Sitä tunnetta ei voi sanoin kuvata, se pitää kokea.

 

Samana päivänä minulle tultiin jälleen tarjoamaan aineita. Se oli kiusallinen tilanne, päässä pyöri ajatus että näiden uskon asioiden kanssa ehdin pelata myöheminkin mutta nuo aineet katoavat jos nyt en mene mukaan. Sanoinkin kavereille, että odottavat hieman aikaa. Minun piti saada aikaa nyt itselleni jotta voin miettiä mitä teen. Siinä pyörein kongilla kuin väkkärä hermostuneena kunnes menin selliin ja ilmoitin heille ikäänkuin puolihuolimattomasti etten tarvitse noita aineita enään, olen antanut elämäni Jeesukselle.

Usko tai älä, siinä hetkessä koin uudelleen jotain sellaista, mikä pitää kokea, sanat ei vain riitä. Siinä hetkessä kun sain sanotuksi että olen antanut elämäni Jeesukselle, minulta otettiin tuo kaikkinainen himo ja halu pois. Huumeita ei tehnyt mieli yhtään eikä niitä sen koommin ole tullut käytettyä. Tupakka jäi pois myöhemmässä vaiheessa. Yritin itse lopettaa monta kertaa kunnes jouduin toteamaan etten onnistu siinä omin voimin. Ajattelin, että poltan sitten vaikka maailmantappiin asti jos Herra ei auta minua tässä asiassa.

 

Jälleen meni pari päivää kunnes selliini tuli kolmas vankilalähetti. Siinä jutellessa tulin sanoneeksi hänelle, ettei ole nyt pariin tuntiin tullut polteltua. Samassa hän otti pöydältä tuhkakuppini ja heitti sen roskiin tuumaten etten sitten tarvitse sitäkään. Itse puolestani potkaisin tupakka-askin sängyn alle silmänräpäyksessä varjellakseni edes sen. Vankila lähetti pyysi minua todistamaan illalla vankilan kirkossa ja tietenkin suostuin heti. Hänen lähdettyä alkoi taas paini, sillä tiesin hänen kysyvän että olenko poltellut? Jos vastaan kyllä, en voi varmaankaan todistaa ja valehdellakkaan en voi koska Jumala kuitenkin näkee jos tupruttelen.

Menin sängynreunalle polvilleni ja rukoilin. Pyysin apua ja sanoinkin että jos nyt en saa apua, sytytän sätkän. Samassa sain avun, halu tupakkaan otettiin kerralla pois. Sen verran olin kuitenkin epäuskoinen, että säilytin tupakka-askin kaapissani pari viikkoa. Ajattelin, etten halua hyppiä seinille jos vaikka alkaa vaivaamaan kauhea nikotiinin puute, mutta sitä puutetta ei koskaan tullut. Parin viikon päästä heitin tupakat roskiin ja sinne ne jäi.

 

Herra on ollut hyvä ja armollinen minua kohtaan vaikka matkan varrella on ollut todella tiukkoja ja kipeitä tilanteita. Olen saanut nähdä ja kokea Hänen läheisyyttään monta kertaa elämäni varrella. Sain täyttyä Pyhällä Hengellä 27.02.1990 joka olikin aikamoinen kokemus, viikkoon en saanut sanotuksi mitään…no, sekin on oma tarinansa.

Vaimoni kuollessa syöpään ja jäädessäni kahden lapsen kanssa yksin tai kun Siperiassa ollessani 58 asteen pakkasessa rekka hajosi ja meidät ryöstettiin…kaikissa näissä tilanteissa on Hänen varjeleva ja siunaava kätensä ollut ylläni josta en voi muuta kuin kiittää.